Verkkokauppiaana menestyminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Monella kokemattomalla on harhaluulo, että pelkkä verkkokaupan toteutus ja julkaisu riittää. Tämä on kaukana totuudesta, ja useimmin verkkokaupan kannattavaksi saaminen on työn ja tuskan takana. Olemme olleet viime vuosina mukana verkkokaupan toteuttajana usean uuden verkkokaupan tarinassa, ja olemme nähneet kaikenlaista. Tässä artikkelissa haluamme herätellä uuden verkkokaupan perustajaa valmistautumaan hyvin koetukseen.
Uuden verkkokaupan haasteet
Uusia verkkokauppoja syntyy jatkuvasti, ja samalla vanhoja putoaa pelistä pois syyn tai toisen takia. Totuus on, että moni meidänkin toteuttama verkkokauppa on pudonnut pelistä parhaillaan alle vuoden ikäisenä, toiset on sinnitellyt parikin vuotta. Kokemuksen perusteella vaikuttaa, että nämä verkkokaupat kaatuvat samoihin perushaasteisiin, jokainen omalla tyylillään.
Markkina muuttuu jatkuvasti, eikä takuuta menestyksestä voi antaa kenellekään. Ihan ensimmäisenä uuden verkkokaupan kohdalla kysymysmerkkejä ovat tuotteiden kysyntä, markkinapaikan saavuttaminen ja myynnin kasvattaminen. Jos näistä selviää kunnialla, on verkkokaupalla teoreettisesti mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä.
Onko tuotteillesi kysyntää?
Verkkokaupan keskiössä ovat sen tuotteet, joita olisi tarkoitus myydä. Tuotteet määrittävät jo paljon mahdollisuuksita ja haasteista kysynnän ja kilpailun muodossa. Toiset lähtevät myymään uudessa verkkokaupassa jotain täysin uutta, jolle ei ole kilpailua. Toiset taas tunkevat mukaan samoihin tuotevalikoimiin, joille on jo verkkokauppoja kymmenittäin.
Jos verkkokauppasi on ainutlaatuinen, tulee ensimmäisenä mieleen miksi sitä ei ole keksitty aikaisemmin? Vai onko keksitty mutta se ei toiminutkaan? Kun kyseessä on uudenlainen verkkokauppa, kysyntää on vaikeampi arvioida. Mikä on ihmisten ostokäyttäytyminen tämän tuoteosaston kohdalla ja löytyykö tuotteille kysyntää verkkokaupan kautta? Yksi tapa saada viitteitä kysyntään, on tehdä SEO-auditointi tai hakusanatutkimus verkkokaupan kohdehakusanoille. Tällöin nähdään kuinka paljon tuotteita (tai palveluita) etsitään. Ja loputa kokeilemalla selviää.
Jos verkkokauppasi on tavanomainen, on vastassasi paljon kilpailua jo sijansa valloittaneista verkkokaupoista. Yksi mahdollinen harhaluulo on, että pelkästään hintakilpailulla pääsisi markkinoille. Muistathan, että markkinoilla voi olla niin isoja pelureita, että heillä on vara kilpailla verkkokauppasi hengiltä, ainakin periaatteessa. Yleisesti hintakilpailu on huono myyntivaltti, eikä välttämättä ole kuin haitaksi muille paitsi ostajalle.
Miten löytää jalansijaa markkinoilla?
Jos tuotteille näyttäisi olevan kysyntää, kuinka uuteen verkkokauppaan saadaan vieraijoita ja maksavia asikkaita? Tämä on myös yksi oleellisimpia kysymyksiä, joka tietysti riippuu myös suuresti verkkokauppasi potentiaalista. Nykyään maailma on niin täynnä kaikenlaista tavaraa, että kaikkea saa tilattua paikasta tai toisesta, tyylillä tai toisella. Kauppiaita ja verkkokauppoja riittää, mutta lisää puskee markkinoille. Kuinka varmistaa jalansija kehittyneillä markkinoilla?
Jos verkkokauppa vain toteutetaan minimibudjetilla “sokeasti” ja jäädään odottamaan tai toivomaan parasta, niin verkkokauppias on mitä useimmin tässä tilanteessa tuuliajolla. Sokealla tarkoitetaan tässä sitä, että kuinka hyvin markkinakartoitus on tehty, ja kuinka hyvin esimerkiksi ollaan perillä Google-optimoinnin tuomasta potentiaalista. Hakukoneita käyttävät vierailijat ovat parhaita, koska he ovat selvästi kiinnostuneet aiheesta sekä ovat jo aktivoituneet asian suhteen. Mahdollisesti siis ostojalalla liikenteessä.
Raaka totuus on, että vierailijoiden on ensin löydettävä verkkokauppaan, ennen kuin ostopäätöstä voi edes alkaa harkitsemaan. Mieti mistä verkkokauppasi tulee löytämään vierailijoita ja tätä kautta asiakaskuntaa. Älä kuuntele omia mielikuviasi aiheesta, koska ne voivat olla päivastaisia mitä todellisuus tulee näyttämään.
Miten kasvattaa verkkokaupan myyntiä?
Kun uusi verkkokauppa saadaan käyntiin, alkuvaiheessa näkyvyys hakukoneissa on niukkaa. Tämä ei tietenkään auta verkkokaupan menestyksessä, mutta tilanne on sama kaikille aloittaville verkkokaupoille. Myynti lähtee aina nollasta, ja siitä se on tavalla tai toisella taiottava ylös. Verkkokaupan kasvattamisen yhteydessä usein puhutaan verkkokaupan optimoinnista, joka sisältää sekä vierailijoiden hankkimista sekä itse kaupan parantamista.
Verkkokaupan myynnin kasvattamiseen tarvitaan myös kasvavissa määrin uusia vierailijoita, jotta kaupankäynti voisi parantua. Yksi merkittävin ja mainittavin kanava vierailijoiden hankkimiseen verkkokaupalle on Google-näkyvyys. Kun verkkokauppasi löytyy Googlesta sille sopivilla hakusanoilla, on mahdollisuus saada hyvälaatuisia vierailijoita kauppaan ilman erillisiä mainosponnisteluja.
Verkkokaupan kasvattamiseen liittyy myös itse verkkokauppasi. Kuinka se toimii ja millainen se on käyttää, esimerkiksi. Verkkokaupan käytettävyyttä ja tarjouksen houkuttelevuutta parantamalla yhä useampi paikalle saapuneista vierailijoisa päätyy ostoksille. Tällöin puhutaan verkkokaupan konversiosta ja sen parantamisen yhteydessä konversio-optimoinnista.
Verkkokaupan toteutus
Jos kaikesta lukemastasi huolimatta olet edelleen vakuuttunut uudesta verkkokaupastasi, on lopulta aika rakentaa verkkokauppa ja katsoa mitä tapahtuu. Näkemyksemme mukaan verkkokaupan toteutus on yksi helpoimpia asioita verkkokaupan perustamisessa, vaikka jo se voi ensikertalaiselle tuntua erittäin haastavalta.
Kun verkkokaupan toteutukseen lähdetään, on syytä valita verkkokaupan alusta huolellisesti. Markkinoilla on kymmeniä verkkokauppa-alustoja, joista muutama on selvästi suositumpia ja merkittävämpiä markkinoilla. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että pienet verkkokauppa-alustat ovat ehkä helppoja, mutta voikin myöhemmin selvitä huonoksi valinnaksi vähäisten muokkausmahdollisuuksien tai esimerkiksi huonon hakukoneoptimoinnin omaavana. Suuret alustat taas ovat monimutkaisempia kokonaisuuksia, mutta näistä löytyy enemmän mahdollisuuksia ja vähemmän rajoitteita.
WordPress-toimistona kuitenkin tunnemme vain yhden alustan, mutta tunnemme sen hyvin. WooCommerce on meille tuttu, ja siinä on paljon hyviä ominaisuuksia useampiin verkkokauppatoteutuksiin. Se on yksi tunnetuimmista ja yleisimmin käytetyistä alustoista markkinoilla, ja ihan syystä.
Apua verkkokaupan kanssa
Verkkokauppa on meille tuttua monien vuosien ajalta, ja olemme sekä toteuttaneet kymmeniä kauppoja, että optimoineet niitä parempaan menestykseen. Jos sinulla on epäilyksiä tai tai tarvitset apua verkkokaupan toteuttamisessa tai kehittämisessä, niin ota meihin yhteyttä. Katsotaan yhdessä mikä tilanne on, ja mietitään miten asiaa voisi lähteä edistämään.