Tekoäly (AI) on saapunut markkinoille ja valtaa alaa erityisesti sisällöntuotannon työkaluna. Tekoälyllä on helppo luoda sisältöä verkkosivuille Google-näkyvyyden kasvattamiseksi, mutta asiassa piilee riskejä. Jos haluat varmistaa yrityksesi verkkonäkyvyyden kasvun myös tulevaisuudelle, kerromme tässä artikkelissa tekoälyllä tuotetun sisällön mahdollisuusksista ja riskeistä.

Sisältöön liittyvä inflaatio uhkaa verkkojulkaisua

Tätä artikkelia kirjoitettaessa vuoden 2025 alussa, tekoäly on ollut helposti saatavilla jo parin vuoden ajan erityisesti sisällöntuotannon työkaluna. Työkaluista tunnetuin, ChatGPT julkaistiin Marraskuussa 2022 ja vuoden 2023 keväällä selvästi kehittyneempi GPT-4 oli saatavilla.

Tämä tekoälybuumi on johtanut räjähdysmäiseen sisällöntuotannon kasvuun, ja kuka tahansa voikin nykyään tuottaa saman tasoista sisältöä napin painalluksella, tuntematta edes aihetta. Nykyään myös esimerkiksi WordPress-sivustolla käytettävät useat lisäosat sisältävät tekoälytoimintoja, joilla voi helposti luoda sisältöä suoraan hallintapanelista. Totuus kuitenkin on, että tekoälystä ei ole sisällöntuottajan korvaajaksi.

Koska kuka tahansa pystyy tuottamaan keskivertosisältöä napin painalluksella, tekoälysisältöön liittyy todellisia riskejä tulevaisuutta ajatellen. Googlen ja muiden hakukoneiden algoritmit kehittyvät jatkuvasti, ja on vain ajan kysymys milloin hakukoneen kiristävät kantaansa tekoälyllä luotua sisältöä kohtaan seuraavan kerran. Vaikka tekoälysisältö saattaa vielä tänään toimia, asia voi olla toisin jo huomenna.

Tekoälysisällön riskit pähkinänkuoressa

  1. Tehokkuuden kyseenalaisuus: hakukoneiden algoritmien kehittyessä päivä päivältä, on tärkeää huomioda että painoarvo sisällön laadussa on jatkuvasti oleellisempi. Jatkossa sisällön todellinen arvo ja käyttäjäkokemus ovat entistä enemmän keskiössä keskinkertaisen sisällön sijaan.
  2. Tekoälysisällön eettisyys:  Aitouden ja läpinäkyvyyden puute voi heikentää asiakkaiden luottamusta yritykseen. Vaikka hakukonenäkyvyys jatkaisi kasvuaan, voi keskinkertainen tekoälysisältö vaikuttaa asiakkaasta hyödyttömältä tai jopa vedättämiseltä.
  3. Riskit pitkällä aikavälillä: Vaikka tekoälysisältö näyttäisi nyt toimivan, joku päivä tilanne voi muuttua yllättäen. Jos sivusto luokitellaan keinotekoiseksi ja merkityksettömäksi sisällöksi esimerkiksi Googlen toimesta ja siitä rangaistaan näkyvyyden menetyksellä, voi maineen ja menetettyjen sijoitusten takaisin hankkiminen olla vaikeaa sekä kestää kauan.

Katastrofit Googlen hakukoneen päivittyessä

Google päivittää jatkuvasti hakukoneensa algoritmiä, jotta pystyy tarjoamaan laadukasta ja luotettavaa sisältöä jatkossakin. Viime vuodet ovat osoittaneet, kuinka haitallinen oman sivuston kohdalle osuva, epämääräisestä käytöksestä rankaiseva päivitys voi olla.

Tässä muutama esimerkki viime ajoilta:

Elokuussa 2023 julkaistu Core Update oli erityisen ankara affiliate-sivustoille, jotka käyttivät keinoälyä tuottamaan tuhansia arvosteluja ilman todellista kokemusta arvioidusta tuotteesta.

Maaliskuun 2023 Reviews Update kohdistui myös erityisesti tekoälyllä tutettuihin tuotearvosteluihin, ja monet suuretkin arvostelualustat kärsivät merkittäviä Google-liikenteen menetyksiä.

Lokakuun 2023 Spam Update vaikutti erityisesti tekoälyllä generoidun sisällön massatuottajiin. Monet sivustot menettivät 90-100 % näkyvyydestään tämän algoritmipäivityksen myötä.

Joulukuun 2023 Helpful Content Update iski rajusti sivustoihin, jotka olivat keskittyneet sisällön määrään laadun sijasta. Jotkut sivustot kokivat jopa 70 % luontaisen Google-liikenteen pudotuksen.

Tammikuussa 2024 Googlen Core Update rankaisi esimerkiksi sivustoja, joiden Google-näkyvyyttä oli rakennettu niin sanottujen “roskalinkkien” avulla. Eräs tietämämme kansainvälinen sivusto menetti miljoonan kävijän kuukausittaisen liikenteen suurimmilta osin tämän johdosta.

Ja lista jatkuu tähän päivään saakka, eikä tule loppumaan. Viime aikojen kokemus opettaa, että mikä toimii tänään, ei välttämättä enää toimi huomenna. Ja pahinta tässä on se, että hakukonenäkyvyys voi pudota selvästi alle sen määrän, jolloin tekoälysisältö aloitettiin.

Voinko käyttää tekoälysisällön piilotustyökaluja?

Olet saattanut kuulla tai kohdata työkaluja, joilla tekoälysisällön pystyy salaamaan niin, että sitä ei voi enää koneellisesti tunnistaa tekoälyn tuottamaksi sisällöksi. Tämä ratkaisu on varmasti parempi kuin täysin geneerinen keinoälysisältö, mutta tähänkin asiaan liittyy riskejä hieman pidemmällä aikavälillä.

Hakukoneiden algoritmien kehittyessä jatkuvasti, voi olla vain ajan kysymys milloin tämäkin AI-sisältö kokee saman kohtalon, ja sen arvo putoaa pahimmillaan nollaan. Tekoäly ei myöskään osaa tuoda sisältöön yrityskohtaista asiantuntemusta tai kokemusta näilläkään työkaluilla, joka on tänä päivänä oleellinen osa laadukasta sisältöä.

Tästä syystä varman päälle pelaamiseksi on paras luoda vieläkin parempia ja pitkäkestoisempia ratkaisuja sisällön laatimiseen, joko tekoälyn avulla tai ilman.

Näillä varmistat verkkonäkyvyyden tulevaisuudelle

Koska tekoälysisällön määrä laajenee hurjaa vauhtia, on  tärkeää tiedostaa asia ja hyödyntää tekoälyä oikeaoppisesti tulevaisuuden Google-näkyvyyden turvaamiseksi. Tekoälyllä luotu sisältö on helppo havaita jo tänä päivänä, keskinkertaisempien sisältöjen paljastaessa sen jopa harjaantuneelle lukijalle. Tästä syystä tekoälyä tulee hyödyntää hallitusti, ja tässä muutamia konkreettisia tapoja tilanteen korjaamiseksi.

Sisällön personalisointi ja aitous - kokemus peliin mukaan

Jos päätät käyttää tekoälyä suoraan sisällön tuottamiseen, vähintä mitä kannattaa tehdä, on lisätä sisältöön omaa asiantuntemustasi aiheesta tai alalta. Tämä tarkoittaa käytännön kokemuksia ja esimerkkejä, joita on oman osaamisen kautta kertynyt. Nämä omat kokemukset aiheesta ovat selvä merkki  asiantuntemuksesta, eikä tekoäly pysty niitä luomaan. Nämä kokemukset ovat myöskin sivulla vierailevalle selvä merkki osaamisesta ja kokemuksesta, ja palvelee ja vakuuttaa lukijaa huomattavasti paremmin.

Esimerkkinä Google lisäsi jo 2022 vuoden lopulla yhden E:n aikasempaan E-A-T -kaavaansa (Expertise, Authoritativeness, Trusthwortiness eli suomeksi Asiantuntemus, Auktoriteetti, Luotettavuus). Nämä ovat asioita, joita Google arvostaa. Uusin lisä-E teki kaavasta E-E-A-T:n ja uusin lisäys tarkoittaa juurikin Experienceä, eli kokemusta. Tämä on selvä merkki siitä, että kokemukseen liittyvät signaalit ovat oleellisessa osassa laadukkaasta sisältöä.

Käytä tekoälyä vain apuvälineenä, kirjoita käsin

Tekoälystä on suuresti hyötyä sisällöntuotannossa, vaikka kirjoittaisikin sisällön lopulta käsin. Tekoälyohjelman kanssa voi suunnittella sisältörakennetta ja aihekokonaisuuden, jotta sisällöstä tulee oikean suuntainen, kattava ja asianmukainen. Tekoälyn auttaessa esimerkiksi sisältörakenteen ja asiakokonaisuuden suhteen, myös kokemattomamman kirjoittajan on helpompi työstää laadukasta ja palvelevaa sisältöä suhteellisen pienellä vaivalla.

Vaikka houkutus on suuri, on entistä oleellisempaa panostaa omaan sisältöön, jollaista kukaan muu ei voi ilman vastaavaa kokemusta tuottaa. Näin voidaan turvata hakukonenäkyvyyden jatkuvuus tuleville vuosille ilman katastrofaalisia yllätyksiä. Oppirahat Google-liikenteen menetyksestä voivat olla huomattavasti suuremmat laadukkaan sisältöön hintaan verrattuna.

Uusi lähestyminen hakukoneoptimointiin

Sisällön merkitys hakukoneoptimoinnin osana kasvaa tekoälysisällön myötä entisestään. Esimerkiksi Google on painottanut laadukkaan ja palvelevan sisällön merkitystä jo joitain vuosia, ja nyt asia viimeistään konkretisoituu toden teolla. Sisältö on ehdottomasti tärkein osa hakukoneoptimointia, eikä siitä välttämättä selviä suurella määrällä keskinkertaista sisältöä, vaan asia on hoidettava ehdottomasti laatu edellä.

Hakukoneoptimoinnin, tai Google-optimoinnin pääpaino tulee olla ensisijaisesti sisällössä. Ennen kuin sisältö on hiottu timanttiseksi, on melko turhaa näperrellä toisarvoisia teknisiä yksityiskohtia. Paras alku hakukone- ja käyttäjäystävälliselle sisällölle lähtee SEO-auditoinnista, jolla haravoidaan hakukoneissa käytetyt sivuston aiheeseen liittyvät hakusanat.

Apua SEO-konsultilta suunnan löytämiseen

Jos olet vihdoin vakuuttunut siitä, että sutaisemalla tehty tekoälysisältö tulee kiireesti korvata laadukkaammalla materiaalilla, on aika tarttua toimeen. Usein osaava SEO-konsultti voi olla avuksi, ja antaa selkeät suuntaviivat sisällön tuottamiselle ja sivuston liikenteen kasvattamiselle sekä vakauttamiselle tulevaisuuden varalta. Ota yhtettä, niin mietitään miten sivustonne sisältö saadaan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia sekä parantamaan sivustonne hakukonenäkyvyyttä ja konversiota.